Lapsiperhe etätöissä Lapissa
6. huhtikuuta 2022
Nykypäivän tietotyö mahdollistaa töiden teon mistä vain - kunhan nettiyhteydet toimivat. Pandemia-aikana moni meistä tietotyöläisistä onkin tehnyt töitä kotoa, mökiltä, ajoneuvosta tai vaikka kannon nokasta käsin niin valtion kuin oman työnantajan etätyösuositusten tai -määräysten mukaisesti.
Toimin itse työympäristöasiantuntijana, sisustusarkkitehtina ja muotoilijana helsinkiläisessä suunnittelutoimistossa Workspace Oy:ssä. Ennen pandemiaa olen tehnyt etätöitä Lapista käsin muutamaan otteeseen (viikosta kahteen) ja jo tuolloin tietyt työtehtäväni oli helppo tehdä täältä pohjoisesta. Tuolloin perheeseemme kuului minun ja mieheni lisäksi meidän esikoinen. Sen jälkeen perheemme on kasvanut vielä yhdellä ja olimme tämän vuoden tammikuusta alkaen seitsemän viikon ajan Tunturi-Lapissa, jotta pystyin tekemään tutkimusprojektiani. Tutkin apurahan turvin ja Tunturi-Lapin neljän kunnan kanssa yhteistyössä Monipaikkaisen työn merkitystä Lapin matkailulle.
Koska teen tutkimusta neljän kunnan alueella, olemme myös majoittuneet jokaisessa kunnassa. Majapaikkoja on ollut yhteensä kuusi - Kilpisjärveltä Ylläsjärvelle. Muoniossa olimme kahdessa eri paikassa - Särkijärven rannan lähellä ja kirkonkylässä. Yhteensä seitsemän viikon yhtämittainen jakso pohjoisessa on kasvattanut tietämystäni tutkimuskohteestani, syventänyt ymmärrystäni pandemian vaikutuksista alueilla ja vahvistanut sidettäni tälle upealle alueelle. Mutta todettakoon, ettei tämä ole ollut pelkkää ruusuilla tai tässä yhteydessä puuterilumella tanssimista.
“Arki se on arkea Ylläkselläkin.” Sanoi yksi tutkimukseeni haastattelemani asiantuntija. Kahden lapsen kanssa (neljä- ja yksivuotiaat) arjen pyöritys korostuu täälläkin: päivässä on viisi ateriaa, jotka pitää tehdä, pyykkiä ja tiskiä tulee, töitä on yllin kyllin ja keskittymisrauha ei aina ole taattu. Mieheni on ollut nuorimman lapsemme kanssa perhevapaalla ja esikoisemme on pois omasta päiväkodistaan. Vastuu viikolla lastenhoidosta on ollut miehelläni, mutta olemme lisäksi järjestelleet arkea niin, että molemmat ja myös lapset ovat päässeet nauttimaan ulkoilusta valoisaan aikaan. Seitsemään viikkoon on mahtunut myös flunssaa ja vatsatautia, mutta onneksi pidemmällä jaksolla aikaa jää myös muuhun.
Mitä pidempään olimme olleet täällä, sitä vahvemmin huomaan ajattelevani asioista kuin paikallinen: työpäivät pääsääntöisesti kuitenkin ajoittuvat 8-16 välille ja tuolloin esim. matkailijoille suunnattujen palveluiden käyttäminen työpäivän jälkeen on vaikeampaa. Lastenhoitoapua on ollut hankala löytää, huomaan välillä kaipaavani vaihtelevuutta lounastarjontaan ja mökkiympäristöissä on omia haasteita niin ergonomian kuin akustiikan suhteen ja osassa mökkejä pyykinpesukoneen uupuminen tuottaa päänvaivaa juuri lasten kanssa matkustaessa. Mutta tämä ympäröivä luonto. Kuinka se päihittää kaikki työn tekemiseen liittyvät haasteet, hiihtoladulla voi tuulettaa aivoja vaikka kesken työpäivän, lasten kanssa pääsee helposti nauttimaan puhtaasta ilmasta ja iltataivasta ovat useampaan otteeseen värittäneet revontulet - näitä muistoja helsinkiläinen etätyömatkustaja vaalii kotiin palatessaan.
Teksti: Kreetta Airila 2022
Kuvat: Kreetta Airila ja Jesse Virtanen
Pitkät päivät ja yksinäinen työ Muonion laaja latuverkosto tarkoittaa, että työpäivät voivat venyä pitkiksi. Latukoneen ohjaimissa istutaan tuntikausia kerrallaan, usein täysin yksin. Työ on huolellisuutta vaativaa, sillä ladut eivät saa vahingoittua tai jäädä epätasaisiksi. Jokainen hiihtäjä, aloittelijasta kokeneeseen, haluaa päästä nauttimaan tasaisesta ja turvallisesta ladusta – ja tämän takaaminen on kuljettajien vastuulla. Haasteita pakkasessa Vaikka ladunajossa modernit koneet ovat suuri apu, joskus myös tekniikka pettää. Erityisesti kireillä pakkasilla voi tulla vastaan tilanteita, joissa kuljettaja joutuu hyppäämään ulos lämpimästä ohjaamosta korjaamaan konetta. Tämä saattaa tarkoittaa työkalujen kanssa askartelua purevassa pakkasessa, kun aikaa ei ole hukattavaksi. Koneet ja huoltotyöt vaativat siksi sekä teknistä osaamista että nopeaa ongelmanratkaisukykyä.
Kysyessäni kolmosluokkalaisiltani, mistä ottaisimme kuukausittaisen säähavaintokuvan ystävyysluokkatoimintaa varten, monen ehdotus oli lintutorni. Puthaanrannantien lintutornista ja sen ympäristöstä on tullut tärkeä paikka minulle ja oppilailleni vuosien varrella. Jo esiopetusvuonna kävimme säännöllisesti lintutornilla matikkakävelyiden tiimoilta. Noilta ajoilta lapset muistavat useita käytäntöjä, joita pyytävät nykyäänkin toteutettaviksi. Monen suosikki vaikuttaa olevan juokseminen tornille johtavalla hiekkatiellä. Myös majojen rakentaminen lähimetsään sekä kivien ja lumipallojen heittäminen järveen ja puunrunkoon ovat olleet mieluisia. Lintutorni on kätevän lähellä koulua. Kävelymatka sinne saattoi tosin kestää kauankin eskariaikana. Pysähdyimme nimittäin joka kerta, kun joku hihkaisi nähneensä matkan varrella ympyrän. Hän kertoi sitten muille, missä näki tuon ympyrän. Toisinaan matkan varrelta etsittiin lukumääriä ja pysähdyttiin, kun joku huusi "kolme". Kerran löysimme kolme P-kirjainta mainostekstistä: Palveleva rautakauppa. Matematiikkaa on siis kaikkialla, ei ainoastaan matikan tunneilla. Kun laitamme "matikkalasit" silmille, huomaamme maailman olevan täynnä matematiikkaa. Pienten oppijoiden matematiikan harjoituksiin ei aina tarvita välineitä tai voidaan käyttää luonnonmateriaaleja. Mittasimme esiopetusvuonna kahden hiekkaan piirretyn viivan etäisyyden askelilla ja pohdimme, miksi mittaustulos ei ollut kaikilla sama. Kepeillä mittasimme kaverin pituutta, lintutornin tolppien väliä ja rappusten leveyttä. Saimme kokemuksia mittaamisesta, vaikka emme olleet vielä tutustuneet standardoituihin mittavälineisiin. Lintutorniin noustessamme jokainen eskarilainen laski rappuset. Sama tehtiin tornista laskeuduttaessa. Huomasimme, että lukumäärä on sama huolimatta siitä, kummasta suunnasta aloitetaan laskeminen. Nyt kolmannella luokalla tämä on jo itsestäänselvää. Lokakuun alussa lintutornilla ottamassamme säähavaintokuvassa lehdet olivat jo pudonneet puista. Oli avartavaa nähdä netissä ystävyysluokkiemme ottamat kuvat. Helsingissä puut olivat vielä vihreitä, kun taas Kokkolassa ja Kontiolahdella ruska oli parhaimmillaan. Marraskuun kuvien lumimäärässä oli isot erot paikkakuntien välillä, kuten taitaa olla myös tulevina kuukausina. Teksti ja kuva: Laura Lantto
Olimme monta vuotta pohtineet muuttoa pohjoisempaan Rovaniemeltä, pienet kylät kiehtoivat ja kaipasimme enemmän luontoa ympärille. Kyläyhteisöt etenkin kiinnostivat, semmoinen yhteinen tekemisen meininki. Kun puolison yritys tuli tiensä päähän, ja esikoinen oli lähdössä koulutielle, totesimme että se on nyt tai ei koskaan. Aina voi tulla takaisin, mutta tulevaisuudessa harmittaa, jos jää kokeilematta. Nyt olemme asuneet täällä puolitoista vuotta ja arki on asettunut uomiinsa. Muutimme kesällä Kätkäsuvantoon, ja täältä kyllä olemme sen kyläyhteisön löytäneet. Naapureiden kanssa on milloin mitäkin projektia menossa, autetaan toisiamme puolin ja toisin, oli kyse sitten puutöistä tai kanalan siirtämisestä. Jos sokeri loppuu, naapurista löytyy. Lapset varmaan muuttaisivatkin naapuriin, jos emme estäisi. On semmoinen perusluottamus, että jos apua tarvii, sitä saa ja kysyä voi aina, sitten neuvotaan eteenpäin. Aamuisin viemme koululaiset bussipysäkille, johon heidät bussi sitten palauttaa iltapäivällä. Pitkä välimatka keskustaan ei haittaa, kun menoja vähän suunnittelee. Myös yhteiskyytejä lasten harrastuksiin järjestetään ystävien kanssa. Harrastusten määrä pienellä paikkakunnalla yllätti, ja kyllä täälläkin saisi itsensä kiireiseksi, jos haluaisi. Tiedän, että pienilläkin paikkakunnilla on omat haasteensa, mutta kyllä silti lasken sen isoksi plussaksi, että tuttuja naamoja on joka puolella. Kaupassa, kirjastossa, lasten harrastuksissa ja vanhempainilloissa. Se luo turvaa ja luo yhteisöllisyyttä. Meille on tärkeää viettää mahdollisimman paljon aikaa perheenä, ja täällä kyllä moni tuntuu jakavan sen elämäntyylin. Retkeily ja luonnossa liikkuminen on helppo tapa olla yhdessä ja kerätä yhteisiä kokemuksia. Lasten kanssa hillasuolla rämpiminen, tunne, kun kala nappaa kiinni tai tuntureilta tähystäminen kaukaisuuteen. Kokemukset jäävät sydämeen, ja täältä niitä kokemuksia löytää kyllä joka nurkalta. Muoniolaiset ovat muutenkin ihan uskomattoman välitöntä sakkia. Täällä tulee heti tunne, että tänne kuulun ja täältä jos lähden, pala itsestä jää tänne. Toisten auttaminen tuntuu olevan muoniolaisille sydämen asia, ja elämä täällä on leppoista ja soljuvaa, ei ole kiire mihinkään, kun kaikki on jo tässä. Teksti ja kuvat: Selina Kuure
