Onnellisuuden resepti - Tyväret Tunturissa

6. syyskuuta 2021

Me olemma kaksi tyvärtä täältä Tunturi-Lapista, Muoniosta. Molemmat olemma eksyneet junan tuomina tänne jo vuosia sitten, löytäneet täältä oman onnemme, emmekä halua pois lähteä. Haluamma kertoa sulle meän onnen reseptin ja toivomma, että myös sie löydät omasi, ehkä jopa juuri täältä Muonion periltä, tunturin juurelta. 

Meän tarina alkaa, no mistäpä muualtakaan ko tunturin juuresta. Koska siellä me Tyväret useasti onnellisina viipotamma!
Kävimmä siis tässä taannoin retkellä. Lähtiessä ei oltu vielä oikein varmoja minne haluaisimma mennä, vaan mieleen tulevia vaihtoehtoja palloteltiin ja puntaroitiin tarkasti.

Tällä kertaa kohteeksi valikoitu meille uusi ja ennen käymätön paikka järven rannalla, koska ajatus oli tehdä ruokaa nuotiolla ja ehkäpä pulahtaa uimaankin aamuauringon noustessa.

Olimma saanu ihailla koko illan aivan mielettömän upeaa järvimaisemaa, jonka takana nousi tunturit horisontin ylle. Auringon painuessa unten maille, se maalasi kaiken kauniiksi vaaleanpunaisilla, oransseilla ja keltaisilla sävyillä. Hiljalleen kuu nousi vastarannalta valaisemaan pimenevää yötä ja loi upean sillan järven yli, kuin toivottaen meille ihanaa iltaa. Istuimma kaikessa rauhassa nuotion äärellä illasta nautiskellen, kun pimeässä syysillassa ilmestyi vielä taivaalle loimottavat, kauden ensimmäiset revontulet! Miten mykistävän upea hetki se taas pitkän valoisan kesän jälkeen olikaan! Ei sitä voi oikein sanoin kuvailla miten kiitollinen olo siinä Tyvärille tuli, että saamma asua tämmösessä paikassa luonnon keskellä. 

Revontulet ja riippumatto.

Monesti meiltäkin on kysytty, että miksi me asumma täällä Muoniossa, tämähän on kuulemma kaukana kaikesta ja on jopa todettu että ”kun eihän siellä ole yhtään mitään”. Vastaus on aina ollut tosi selkeä; ”Täällä on kaikki mitä ihminen tarvii, ja lopun voi tilata netistä”! Meillä on täällä ympärillä aivan uskomaton luonto tuntureineen ja järvineen. Palveluita on hyvin rautakaupasta ravintolaan, on käsityöputiikkia, kampaamoa ja kahvilaa.


Ihmiset on ystävällisiä ja yhteisöllisiä. Touhuamma vaikka mitä yhessä ja erilaisia harrastusmahollisuuksia on paljon. Lappilaiset on lepposia, eikä yhtään ihmetellä että muoniolaisten on jo useampana vuonna peräkkäin kerrottu olevan onnellisimpia koko Suomessa!


Siinäpä on meän mielestä jo hyvinki paljon niitä mitä ihminen tarttee, vähemmälläkin pärjää.


Työskentelemmä molemmat matkailualalla, ja viimeset puolitoista vuotta on ollu lievästi sanottuna epänormaalia ja haastavaa aikaa monellakin tappaa. Jos tästä koronasta jottain positiivista ettii, niin olemma ehtineet harrastaa enemmän kaikkea sitä mihin ei välttämättä muuten olis ollut aikaa! 


Vaikka tykkäämmä työstämme, niin kyllä onnellisuutta lisää mukavalla tavalla se, että pääsemmä retkeilemään, liikkumaan luonnossa ja touhuamaan yhessä. Sillon jaksaa myös tehdä töitä paremmin ja elää normaalia arkea, kun on päässyt lataamaan akkuja luonnosta nauttien ja Muonion mainioissa maastoissa retkeillen.


Näin me Tyväret koemma, Muoniossa on helppo olla onnellinen!


#onnellisialuonnostaan #onnellisenelämänresepti #tyvärettunturissa


Teksti ja kuvat: yhteistyöjulkaisu *Tyväret Tunturissa - Sanna & Marika / @tyvarettunturissa

Muonion hiihtoladut – Suomen kauneimmissa maisemissa hoidetut ladut

27. tammikuuta 2025
Pitkät päivät ja yksinäinen työ Muonion laaja latuverkosto tarkoittaa, että työpäivät voivat venyä pitkiksi. Latukoneen ohjaimissa istutaan tuntikausia kerrallaan, usein täysin yksin. Työ on huolellisuutta vaativaa, sillä ladut eivät saa vahingoittua tai jäädä epätasaisiksi. Jokainen hiihtäjä, aloittelijasta kokeneeseen, haluaa päästä nauttimaan tasaisesta ja turvallisesta ladusta – ja tämän takaaminen on kuljettajien vastuulla. Haasteita pakkasessa Vaikka ladunajossa modernit koneet ovat suuri apu, joskus myös tekniikka pettää. Erityisesti kireillä pakkasilla voi tulla vastaan tilanteita, joissa kuljettaja joutuu hyppäämään ulos lämpimästä ohjaamosta korjaamaan konetta. Tämä saattaa tarkoittaa työkalujen kanssa askartelua purevassa pakkasessa, kun aikaa ei ole hukattavaksi. Koneet ja huoltotyöt vaativat siksi sekä teknistä osaamista että nopeaa ongelmanratkaisukykyä.

Ulkoluokkatoimintaa lintutornilla

5. marraskuuta 2024
Kysyessäni kolmosluokkalaisiltani, mistä ottaisimme kuukausittaisen säähavaintokuvan ystävyysluokkatoimintaa varten, monen ehdotus oli lintutorni. Puthaanrannantien lintutornista ja sen ympäristöstä on tullut tärkeä paikka minulle ja oppilailleni vuosien varrella. Jo esiopetusvuonna kävimme säännöllisesti lintutornilla matikkakävelyiden tiimoilta. Noilta ajoilta lapset muistavat useita käytäntöjä, joita pyytävät nykyäänkin toteutettaviksi. Monen suosikki vaikuttaa olevan juokseminen tornille johtavalla hiekkatiellä. Myös majojen rakentaminen lähimetsään sekä kivien ja lumipallojen heittäminen järveen ja puunrunkoon ovat olleet mieluisia. Lintutorni on kätevän lähellä koulua. Kävelymatka sinne saattoi tosin kestää kauankin eskariaikana. Pysähdyimme nimittäin joka kerta, kun joku hihkaisi nähneensä matkan varrella ympyrän. Hän kertoi sitten muille, missä näki tuon ympyrän. Toisinaan matkan varrelta etsittiin lukumääriä ja pysähdyttiin, kun joku huusi "kolme". Kerran löysimme kolme P-kirjainta mainostekstistä: Palveleva rautakauppa. Matematiikkaa on siis kaikkialla, ei ainoastaan matikan tunneilla. Kun laitamme "matikkalasit" silmille, huomaamme maailman olevan täynnä matematiikkaa. Pienten oppijoiden matematiikan harjoituksiin ei aina tarvita välineitä tai voidaan käyttää luonnonmateriaaleja. Mittasimme esiopetusvuonna kahden hiekkaan piirretyn viivan etäisyyden askelilla ja pohdimme, miksi mittaustulos ei ollut kaikilla sama. Kepeillä mittasimme kaverin pituutta, lintutornin tolppien väliä ja rappusten leveyttä. Saimme kokemuksia mittaamisesta, vaikka emme olleet vielä tutustuneet standardoituihin mittavälineisiin. Lintutorniin noustessamme jokainen eskarilainen laski rappuset. Sama tehtiin tornista laskeuduttaessa. Huomasimme, että lukumäärä on sama huolimatta siitä, kummasta suunnasta aloitetaan laskeminen. Nyt kolmannella luokalla tämä on jo itsestäänselvää. Lokakuun alussa lintutornilla ottamassamme säähavaintokuvassa lehdet olivat jo pudonneet puista. Oli avartavaa nähdä netissä ystävyysluokkiemme ottamat kuvat. Helsingissä puut olivat vielä vihreitä, kun taas Kokkolassa ja Kontiolahdella ruska oli parhaimmillaan. Marraskuun kuvien lumimäärässä oli isot erot paikkakuntien välillä, kuten taitaa olla myös tulevina kuukausina. Teksti ja kuva: Laura Lantto

Lapsiperheen arkea Kätkäsuvannossa

21. lokakuuta 2024
Olimme monta vuotta pohtineet muuttoa pohjoisempaan Rovaniemeltä, pienet kylät kiehtoivat ja kaipasimme enemmän luontoa ympärille. Kyläyhteisöt etenkin kiinnostivat, semmoinen yhteinen tekemisen meininki. Kun puolison yritys tuli tiensä päähän, ja esikoinen oli lähdössä koulutielle, totesimme että se on nyt tai ei koskaan. Aina voi tulla takaisin, mutta tulevaisuudessa harmittaa, jos jää kokeilematta. Nyt olemme asuneet täällä puolitoista vuotta ja arki on asettunut uomiinsa. Muutimme kesällä Kätkäsuvantoon, ja täältä kyllä olemme sen kyläyhteisön löytäneet. Naapureiden kanssa on milloin mitäkin projektia menossa, autetaan toisiamme puolin ja toisin, oli kyse sitten puutöistä tai kanalan siirtämisestä. Jos sokeri loppuu, naapurista löytyy. Lapset varmaan muuttaisivatkin naapuriin, jos emme estäisi. On semmoinen perusluottamus, että jos apua tarvii, sitä saa ja kysyä voi aina, sitten neuvotaan eteenpäin. Aamuisin viemme koululaiset bussipysäkille, johon heidät bussi sitten palauttaa iltapäivällä. Pitkä välimatka keskustaan ei haittaa, kun menoja vähän suunnittelee. Myös yhteiskyytejä lasten harrastuksiin järjestetään ystävien kanssa. Harrastusten määrä pienellä paikkakunnalla yllätti, ja kyllä täälläkin saisi itsensä kiireiseksi, jos haluaisi. Tiedän, että pienilläkin paikkakunnilla on omat haasteensa, mutta kyllä silti lasken sen isoksi plussaksi, että tuttuja naamoja on joka puolella. Kaupassa, kirjastossa, lasten harrastuksissa ja vanhempainilloissa. Se luo turvaa ja luo yhteisöllisyyttä. Meille on tärkeää viettää mahdollisimman paljon aikaa perheenä, ja täällä kyllä moni tuntuu jakavan sen elämäntyylin. Retkeily ja luonnossa liikkuminen on helppo tapa olla yhdessä ja kerätä yhteisiä kokemuksia. Lasten kanssa hillasuolla rämpiminen, tunne, kun kala nappaa kiinni tai tuntureilta tähystäminen kaukaisuuteen. Kokemukset jäävät sydämeen, ja täältä niitä kokemuksia löytää kyllä joka nurkalta. Muoniolaiset ovat muutenkin ihan uskomattoman välitöntä sakkia. Täällä tulee heti tunne, että tänne kuulun ja täältä jos lähden, pala itsestä jää tänne. Toisten auttaminen tuntuu olevan muoniolaisille sydämen asia, ja elämä täällä on leppoista ja soljuvaa, ei ole kiire mihinkään, kun kaikki on jo tässä. Teksti ja kuvat: Selina Kuure