Blog Layout
Vaelluksia yötaivaalla
jouluk. 17, 2020
”Ja sen eteen aukeaa, jääkylmä taivas, sen huimaavat syvyydet, etäisyydet päihdyttävät” -Edu Kettunen
Kun pitkään jatkuneen hämärän ja rospuuttoisen suojakauden jälkeen ilmat muuttuvat ja kuulaat pakkaspäivät palaavat, on se kuin kääntyisi uusi sivu. Tuntuu samalta kun janoisena saa kylmää vettä, tai kun viipyvä meteli lakkaa ja yhtäkkiä on hiljaista. Tekee mieli vain olla ja aistia yksinkertaisia tapahtumia. Se, minkä pilvipeite kaikotessaan paljastaa, yötaivaan, on täynnä nähtävää ja salaisuuksia.
Uskon, että kullekin meistä on terveellistä löytää aika ajoin paikka, joka on vapaa keinovalosta ja siltä osin saasteeton. Toisille sellainen on harvinainen paikka, johon on hakeuduttava. Toisille se on jokapäiväinen ja luonnollinen osa kotiseudun arkieloa, erityisesti talvella. Muonion joulukuussa toteutuu jälkimmäinen. Yhtä kaikki, luonnollinen hämäränhyssy on palanen alkuperäistä, sillä sieltä voi nähdä sellaista, mikä paljastuu valojen hehkun takaa. Sydäntalven pimeä pohjoisessa on hienoa aikaa.
Nyt on sellainen hetki, pimeä, muttei synkkä. Illan viimeiset punahehkuiset kajot ovat sulaneet taivaanrantaan. Seisomme metsässä kaamoksen kynnyksellä ja katsomme ylös. Joku on laittanut seitsentähtisen kauhan kellumaan sille annetulle paikalle. Kevyesti se keinuu vain yhden kulmansa varassa, huolettomana kuin tanssien. Pohjoiset kansat ovat katsoneet tätä näkyä pitkään. Toiset löysivät siitä tähtiauran, toiset vaunut, toiset lihaleikkaajan kirveen, mutta kaikki näkivät sen kiertävän liikkeen ja panivat merkille erityisesti kiertämisen kohteen. Kauha kiertää yhtä yksittäistä tähteä, jota näyttää kiertävän kaikki muukin pohjoisella taivaalla.
Tarkennan katsettani kauhan kahteen laitimmaiseen tähteen, saanko esitellä, Duphe ja Merak. Ilmanselkeys mahdollistaa kunnioitettavan 123 valovuoden näkyvyyden. Kun vedän kuvitteellisen viivan näiden kahden kautta taivaan syvyyksiin, löydän tähden, joka kantaa isoa merkitystä. Se on suunnannäyttäjä, joka luotettavasti kertoo meille pohjoisen. Suunnan, joka itselleni on jo vuosia ollut se kaikkein houkuttelevin ja vetovoimaisin. Tähti ei ole taivaan kirkkain ilmestys, mutta meille ehkä se tärkein, Pohjantähti. Oppaan tehtäviensä lisäksi se tuntuu olevan muutenkin sangen keskeinen osa yötaivasta. Taivaankansi näet vaikuttaisi olevan ikään kuin kupu, joka on kiinni avaruudessa tästä yhdestä pisteestä. Siitä juontuvat tähden vanhat nimet Taivaannapa, Pohjannaula ja Maailmantappi. Jos asiaa tutkii, selviää pian, että tosiasiassa Pohjantähtikin on ryhmä useampia tähtiä, joiden väliset etäisyydet ovat valtavat. Tervetuloa päihdyttäviin mittasuhteisiin.
Vaellusta voi halutessaan jatkaa pysyen samalla viivalla, mutta taittaen aavistuksen oikealle. Vastaan tulee Cassiopeia, taivaan suuri W. Samaan aikaan alkaa likipitäen itätaivaalla päätään kohottaa Orion, jonka vahva oranssihehkuinen oikea hartia, Betelgeuse, on viime aikoina himmennyt omituisesti. Ihmiskunta tutkii, mutta jättiläinen pitää salaisuutensa. Entä näitkö marraskuussa hopeisen kuun liepeillä naapurimme Marsin? Tiesitkö, että aamutaivaalla piipahti Merkurius? Taivaankappaleiden sijoittelusta ja avaruuden rytmeistä ajatus päätyy painovoimaan, ilmakehään, vuodenkiertoon ja muihin ihmeellisiin ilmiöihin, mutta sinne en tällä kertaa rönsyä. Nippu sattumanvaraisuuksia vai silkkaa hienosäädettyä viestiä Rakkaudelta?
Yötaivaalta voi oppia paljon. Se kätkee palkitsevia löytöjä ja yksinkertaista kauneutta. Jos yötaivaan ulapoilla ei viihdy vaeltaen vain katseellaan, ei muuta kun liikkeelle. Saamme joulukuun aikana vähän kerrassaan lisää lumipeitettä ja käsillä on aika, kun pääsee kunnolla kulkemaan metsäsuksilla. Jouluinen hiihtoretki täysikuuyönä on vahva kokemus, paikka, mistä ei kaipaa muualle. Se sinihopea valonkajo, joka hehkuu voimalla, muttei juuri luo edes puille varjoja, hakee vertaistaan. Siitä käsin taivaantiiraus on mainiota kulkuaskaretta, ja yöllinenkin retkeily lahjaa.
Totta, antaa talvitaivaat meille aarteinaan myös revontulet. Tältä istumalta rohkaisenkin, että joku toinen kirjoittaisi niistä.
Hyvää Joulun odotusta joka pirttiin!
Teksti: Mikael Heikkilä
Kuva: Karri Kivinen
Kun pitkään jatkuneen hämärän ja rospuuttoisen suojakauden jälkeen ilmat muuttuvat ja kuulaat pakkaspäivät palaavat, on se kuin kääntyisi uusi sivu. Tuntuu samalta kun janoisena saa kylmää vettä, tai kun viipyvä meteli lakkaa ja yhtäkkiä on hiljaista. Tekee mieli vain olla ja aistia yksinkertaisia tapahtumia. Se, minkä pilvipeite kaikotessaan paljastaa, yötaivaan, on täynnä nähtävää ja salaisuuksia.
Uskon, että kullekin meistä on terveellistä löytää aika ajoin paikka, joka on vapaa keinovalosta ja siltä osin saasteeton. Toisille sellainen on harvinainen paikka, johon on hakeuduttava. Toisille se on jokapäiväinen ja luonnollinen osa kotiseudun arkieloa, erityisesti talvella. Muonion joulukuussa toteutuu jälkimmäinen. Yhtä kaikki, luonnollinen hämäränhyssy on palanen alkuperäistä, sillä sieltä voi nähdä sellaista, mikä paljastuu valojen hehkun takaa. Sydäntalven pimeä pohjoisessa on hienoa aikaa.
Nyt on sellainen hetki, pimeä, muttei synkkä. Illan viimeiset punahehkuiset kajot ovat sulaneet taivaanrantaan. Seisomme metsässä kaamoksen kynnyksellä ja katsomme ylös. Joku on laittanut seitsentähtisen kauhan kellumaan sille annetulle paikalle. Kevyesti se keinuu vain yhden kulmansa varassa, huolettomana kuin tanssien. Pohjoiset kansat ovat katsoneet tätä näkyä pitkään. Toiset löysivät siitä tähtiauran, toiset vaunut, toiset lihaleikkaajan kirveen, mutta kaikki näkivät sen kiertävän liikkeen ja panivat merkille erityisesti kiertämisen kohteen. Kauha kiertää yhtä yksittäistä tähteä, jota näyttää kiertävän kaikki muukin pohjoisella taivaalla.
Tarkennan katsettani kauhan kahteen laitimmaiseen tähteen, saanko esitellä, Duphe ja Merak. Ilmanselkeys mahdollistaa kunnioitettavan 123 valovuoden näkyvyyden. Kun vedän kuvitteellisen viivan näiden kahden kautta taivaan syvyyksiin, löydän tähden, joka kantaa isoa merkitystä. Se on suunnannäyttäjä, joka luotettavasti kertoo meille pohjoisen. Suunnan, joka itselleni on jo vuosia ollut se kaikkein houkuttelevin ja vetovoimaisin. Tähti ei ole taivaan kirkkain ilmestys, mutta meille ehkä se tärkein, Pohjantähti. Oppaan tehtäviensä lisäksi se tuntuu olevan muutenkin sangen keskeinen osa yötaivasta. Taivaankansi näet vaikuttaisi olevan ikään kuin kupu, joka on kiinni avaruudessa tästä yhdestä pisteestä. Siitä juontuvat tähden vanhat nimet Taivaannapa, Pohjannaula ja Maailmantappi. Jos asiaa tutkii, selviää pian, että tosiasiassa Pohjantähtikin on ryhmä useampia tähtiä, joiden väliset etäisyydet ovat valtavat. Tervetuloa päihdyttäviin mittasuhteisiin.
Vaellusta voi halutessaan jatkaa pysyen samalla viivalla, mutta taittaen aavistuksen oikealle. Vastaan tulee Cassiopeia, taivaan suuri W. Samaan aikaan alkaa likipitäen itätaivaalla päätään kohottaa Orion, jonka vahva oranssihehkuinen oikea hartia, Betelgeuse, on viime aikoina himmennyt omituisesti. Ihmiskunta tutkii, mutta jättiläinen pitää salaisuutensa. Entä näitkö marraskuussa hopeisen kuun liepeillä naapurimme Marsin? Tiesitkö, että aamutaivaalla piipahti Merkurius? Taivaankappaleiden sijoittelusta ja avaruuden rytmeistä ajatus päätyy painovoimaan, ilmakehään, vuodenkiertoon ja muihin ihmeellisiin ilmiöihin, mutta sinne en tällä kertaa rönsyä. Nippu sattumanvaraisuuksia vai silkkaa hienosäädettyä viestiä Rakkaudelta?
Yötaivaalta voi oppia paljon. Se kätkee palkitsevia löytöjä ja yksinkertaista kauneutta. Jos yötaivaan ulapoilla ei viihdy vaeltaen vain katseellaan, ei muuta kun liikkeelle. Saamme joulukuun aikana vähän kerrassaan lisää lumipeitettä ja käsillä on aika, kun pääsee kunnolla kulkemaan metsäsuksilla. Jouluinen hiihtoretki täysikuuyönä on vahva kokemus, paikka, mistä ei kaipaa muualle. Se sinihopea valonkajo, joka hehkuu voimalla, muttei juuri luo edes puille varjoja, hakee vertaistaan. Siitä käsin taivaantiiraus on mainiota kulkuaskaretta, ja yöllinenkin retkeily lahjaa.
Totta, antaa talvitaivaat meille aarteinaan myös revontulet. Tältä istumalta rohkaisenkin, että joku toinen kirjoittaisi niistä.
Hyvää Joulun odotusta joka pirttiin!
Teksti: Mikael Heikkilä
Kuva: Karri Kivinen
Tykkään harrastaa kaikkea ulkona ja luonnossa, siksipä Muonio on oivallinen paikka asua, sillä täällä on hyvät mahdollisuudet siihen. Käyn myös Muonion ulkopuolella esimerkiksi kävelemässä tuntureilla tai talvella tykkään käydä myös kelkkailemassa; se on tosi kivaa ja hauskaa tekemistä. Kerran, kun oli pimeää ja olin ajelemassa jäällä meidän kelkalla, näin myös revontulia. En kuitenkaan pelkästään kelkkaile talvella vaan myös luistelen, hiihdän ja laskettelen. Olos on hyvä paikka lasketella, koska se on tosi lähellä ja sinne pääsee arkenakin todella helposti kavereiden kanssa. Lisäksi siellä on myös hyvät metsäreitit. Odotan kovasti jo, että pääsen pelaamaan jääkiekkoa pikkuveljeni kanssa, sillä se on kivaa tekemistä myös. Talvitekemisten lisäksi tykkään tehdä muutakin; esimerkiksi kävimme äitini kanssa melomassa ja käymme yhdessä myös kävelemässä. Nyt meillä on yhteisenä kävelytavoitteena 50 km:n pituinen Hetta-Pallas- vaellusreitti. Tykkään käydä myös pyöräilemässä, ja minulla on aikomus käydä isäni kanssa maastopyöräilemässä jossakin kauempana tässä joku viikonloppu. Innostuin enemmän myös kalastamisesta tänä kesänä – sitäkin olisi kivä tehdä enemmän! Käyn kaverini kanssa myös maastossa ratsastamassa vuokrahevosellani ja välillä itseksenikin. Lujaa maastossa meneminen upeissa maisemissa on minun rentoutumiskeinoni. Teksti ja kuvat: Sofia Muotka (7lk. TET)
Kirsi Vestenius perheineen löysi Muoniosta kodin, josta oli haaveillut jo pitkään Etelä-Suomessa asuessaan. Aikoinaan Lapissa työskenneelle Kirsille väliaikainen lappilaisuus jätti kuitenkin pysyvän kaipuun pohjoiseen, vaikka perheen koti olikin useita vuosia Tampereen lähistöllä. Mutkien kautta Vesteniuksen perhe on muoniolaistunut niin, ettei paluuta entiseen taida olla tiedossa lainkaan. Lomat tuntureiden keskellä alkoivat tuntua liian lyhyiltä Äkäslompolossa vietetyt lomat olivat koko perheelle niitä vuoden kohokohtia, mutta kotiinpaluu sai aikaan ristiriitaisia tunteita – tuntui kuin toinen koti jäi taakse. Kirsi hakeutuikin lopulta Ylläksen alueelle töihin, jolloin koko perhe muutti Äkäslompoloon ja pääsi tutustumaan lappilaiseen elämäntapaan. Ensimmäiset vuodet menivät hyvin vuokra-asunnossa, mutta oman tilan tarve alkoi hiljalleen kasvaa ulkoilua rakastavassa koiraperheessä. Entä jos rakennettaisiinkin oma talo? Kirsin työpaikka vaihtui Ylläkseltä Muonion puolelle ja sieltä oli tällä välin löytynyt jo tonttikin. Luonto ja ympäristö olivat olleet tärkeimmät kriteerit tontin metsästyksessä ja lopulta omalle talolle löytyi paikka kauniin Äkäsjärven rannalta, mikä käynnisti lupaprosessin Muonion kunnan rakennusvalvonnan kanssa. “Olimme varautuneet pitkään lupaprosessiin, sillä sellaisiahan rakennusprojektit yleensä ovat. Yllätyimme kyllä, miten sujuvasti kaikki eteni ”, Kirsi kertoo. Lumisen talven vuoksi maatöihin päästiin toukokuussa ja talopaketti tontille tuotiin kesäkuussa. Omaan kotiin Vesteniuksen perhe muutti seuraavan vuoden huhtikuussa, sillä syksyn sateet hidastivat betonivalujen kuivumista. “Eipä meillä onneksi mikään kiire ollutkaan, hiljaa hyvä tulee”, Kirsi naurahtaa. Välitöntä kanssakäymistä Etelä-Suomessa aiemmin asuneella perheellä on nyt jo kokemusta hyvin erilaisista asuinympäristöistä, mutta mitkä mahtavat olla ne suurimmat erot napapiirin pohjois- ja eteläpuolen välillä? “Se asukkaiden yhteishenki on tärkeä osa viihtymistä”, Kirsi hihkaisee. “Välittömyys ja kotoisuus kanssakäymisessä on hienoa, mutta se vaatii itseltä samaa, varsinkin paikkakunnalle muuttaneena. Kun ottaa itse sen ensimmäisen askeleen ja avaa suunsa, saa varmuudella iloisen ja lämpimän vastaanoton”, hän kiittelee muoniolaisia kollektiivisesti. Muonio on aito, pieni kylä ja kunta, josta Vesteniuksen perhe löytää kaiken tarvitsemansa. “Emme kaipaa ylimääräisiä palveluita, sillä luonto on se lisäarvo mitä kaupungeista ei voi saada. Eikä täällä olla keskellä ei-mitään, täällähän on Pallas, Olos, Ylläs, Levi ja monet muut tunturit ja luontokohteet!”. Ei liene tarpeen kysyä, suositteleeko Kirsi lappilaista elämää heille, jotka sitä ovat omalla kohdallaan harkinneet… Omassa kodissa Äkäsjärven rannalla asumista on takana kokonainen vuosi, eikä Vesteniuksen perheestä kuulu soraääniä. Kirsin mielestä kunnassa on meneillään hyvä pöhinä ja tekemisen meininki, mitä hän toivookin pidettävän yllä myös jatkossa. Yritysten ja asukkaiden yhteinen tekeminen on saanut hienoja asioita aikaan, minkä Kirsi näkee poikkeuksellisena voimavarana verrattuna etelän isoihin kasvukeskuksiin. “Täällä huolehditaan toisista aidosti ja ollaan aina valmiina auttamaan. Olemme saaneet huomata, että muoniolaiset todella ovat onnellisia luonnostaan – ja niin olemme mekin”, Kirsi Vestenius kertoo. Vastauksesta välittyy aito lämpö ja kenties pieni liikutuskin. Jos haluat tietää lisää onnellisesta asumisesta Muoniossa, lue lisää täältä: https://www.onnellinenmuonio.fi/onnellista-asumista Kuva: Kirsi Vestenius
Muonion vetovoima on selkeässä kasvussa, mikä näkyy meillä Muonion rakennusvalvonnassa lisääntyneinä asuin- ja vapaa-ajanrakennusten lupien hakumäärissä. Osa rakentajista on paluumuuttajia, toiset hakevat Muoniosta sitä, mitä etelän kasvukeskukset eivät pysty tarjoamaan ja jonkin verran joukossa on pidempään Muoniossa asuneita, kuten lapsiperheitä, jotka kaipaavat kotiinsa lisäneliöitä. Vastaan kyselyihin puhelimitse ja sähköpostitse hyvin mielelläni, sillä itsekin tiedän, kuinka Muoniossa ollaan onnellisia luonnostaan. Jos muoniolaisuus tuntuu houkuttelevalta, kannattaa ensimmäiseksi tutustua kunnan myytäviin tontteihin Muonion kunnan verkkosivuilla. Tällä hetkellä kirkonkylällä ja Tuomaanpalossa on vielä tontteja vapaana, joten jos mieleinen tontti löytyy, kannattaa olla suoraan yhteydessä allekirjoittaneeseen. Mikään ei tietenkään estä tekemästä ostotarjousta suoraan kirjaamoomme. Metsähallituksen tonttitarjonta pitää sisällään lähinnä vapaa-ajan tontteja, sekä muutaman liiketoiminnalle kaavoitetun tontin. Muoniossa on siis monipuolisia mahdollisuuksia yritystoiminnallekin. Lisää myytäviä tontteja löytyy yksityisten maanomistajien ilmoittamina netin foorumeilla, mutta yksi toimiva tapa on myös laittaa oma ostoilmoitus paikallislehteen tai Muonion paikallisiin Facebook-ryhmiin, mikäli itselle sopivaa tonttia ei vielä ole löytynyt. Lupa-asiat hoituvat pienessä kunnassa jouhevasti ja apua löytyy varmasti aina kun tarve on. Kunnanhallitus käsittelee kuukausittain uudet tonttien ostotarjoukset, ja hyväksynnän jälkeen tontin omistusoikeus siirtyy ostajalle ja tämän jälkeen voidaan käsitellä rakennuslupahakemus. Yleensä kaikki luvat ovat kunnossa 2-3 kuukauden kuluttua ostotarjouksen tekemisestä ja rakentaminen voi alkaa. Täysin sähköinen asiointi helpottaa toimintaa niinkin paljon, että tontilla ei välttämättä tarvitse käydä lainkaan ennen kuin avaimet ovat kädessä. Meillä Muoniossa on tietynlainen “tehemä pois” -asenne, mikä rakentajan kohdalla tarkoittaa esimerkiksi sitä, että rakennusvalvonnasta voi huoletta kysyä paikallisten urakoitsijoiden yhteystietoja. Paikallinen rautakauppa pystyy tarjoamaan jopa kokonaisia talopaketteja hirrestä, joten yhteisöllisyys on vahvasti läsnä alusta saakka. Muoniolaiset ovat aina valmiita auttamaan ja toivottamaan kaikki tervetulleiksi, sillä onhan Muonio Suomen onnellisin kunta! Onnellisuuden askelmerkit: Tutustu Muonion myytäviin tontteihin täältä . Tee ostotarjous Muonion kunnan kirjaamoon kirjaamo@muonio.fi tai kysy tarvittaessa lisätietoja. Hae rakennuslupaa Lupapisteestä (lupa voidaan myöntää vasta ostotarjouksen hyväksymisen jälkeen, mutta sitä voi hakea myös etukäteen). Rakennusprojekti voi alkaa ja Muonion kunnan rakennusvalvonta on tukenasi. Lisätietoja rakennusluvista löydät Muonion kunnan verkkosivuilta . Elinvoimajohtaja Jussi-Pekka Tammilehto Kuva: Terhi Tuovinen - House of Lapland (Lapin materiaalipankki)
Muonion kunta